We launched new forums in March 2019—join us there. In a hurry for help with your website? Get Help Now!
    • 20869
    • 2 Posts
    Olen jo pidemmän aikaa etsinyt työkalua, jolla saan mahdollisimman pienellä vaivalla pidettyä sivustoa, jonka olisi tarkoitus kasvaa 100-200 artikkelilla, sadoilla valokuvilla ja kymmenillä videopätkillä vuodessa. Nykyisin käytössäni on WordPress ja ZenPhoto. Kummassakin on monia hienoja ominaisuuksia, mutta niistä puuttuu myös monia minulle tärkeitä ominaisuuksia. WordPress on laajennettavissa plugineilla, joita on varmasti tuhansia. Niiden kanssa eläminen käy tosin ajoittain työstä, eli ne vievät todella paljon aikaa, enkä tahtoisi sitä turhaan moiseen kuluttaa.

    MODxcms.com on löytynyt selaimen historiasta jo kuukausia, nyt olisi lopulta aika tarttua härkää sarvista. MODx:n sivustoa ja foorumia selatessa mieleen tulee Gentoo Linux, kun versionumero oli vielä 0.x. Dokumentaatio on hyvin rajoittunutta, mutta yhteisö neuvoo mielellään. Myös itse tuote tuntuu olevan paikoin raakile, eikä sitä yritetä edes suunnata peruskäyttäjille. Aikoinaan tämä ei kuitenkaan estänyt tutustumasta Gentoo Linuxiin, tosin nyt on aikaa paljon vähemmän.

    En osaa ohjelmoida, PHP on tullut tutuksi kymmenien eri WordPress pluginien kautta. Osaan muokata valmista koodia, ainakin jotenkin. HTML, CSS ja vastaavat ovat kyllä hyvinkin tuttuja, mutta ne eivät ole ohjelmointia. Onko tässä jo riittävä syy unohtaa MODx?

    Tarvitsen työkalun, jolla saan helposti kirjoitettua artikkeleita. WordPress hoitaa tämän homman lähes täydellisesti, MODx:n Dillo tarjoaa samat työkalut? Ulkoasun kannalta Dillo tosin herättää kysymyksiä. Onko esimerkiksi mahdollista saada etusivulle uusin kirjoitus näkymään kokonaan ja yhdeksän vanhempaa kirjoitusta vain esimerkiksi 100 ensimmäistä sanaa ja perässä "Lue koko artikkeli"?

    MODx on ainakin nopean kokeilun perusteella suomennettu riittävän hyvin, WordPressin kanssa suomennos laahaa perässä. Kävijäni tarvitsevat kokonaan suomenkieliset työkalut, joten MODx tuntuu ainakin siltä osin olevan toimiva vaihtoehto. Tosin esimerkiksi rekisteröinti oli englanninkielinen, suomennos puukotetaan suoraan koodiin vai onko mahdollista käyttää kielitiedostoja ettei tarvitse päivityksen jälkeen puukottaa tiedostoa uudelleen? Toinen asia mikä pisti rekisteröinnissä silmään oli vaadittavat kohdat, en tarvitse postinumeroita ja osoitteita. Nimi ja sähköpostiosoite riittää. Edessä on jälleen tiedoston puukottamista vai tarjoaako MODx tähän työkalua?

    MODx ei sisällä suoraan kuvagalleria-ominaisuutta. Osaako joku mahdollisesti suositella jotain hyvää kuvagalleria-pluginia MODx:aan? Yksinkertainen on valttia, joten kommentointi ja muun turhan kytkisin mielelläni pois päältä valokuvista. Luvassa jälleen koodin puukotusta? Tarvitsen vain Kuvagalleria etusivun, jossa on lista albumeista, albumeiden alla valokuvia x määrä ja alla sivu 1,2,3. Ja tietysti myös Lightbox JS tai jokin vastaava. Onko joku yleensä tehnyt mitään tämäntapaista MODx:aan?

    MODx:n teemoja en ole pahemmin kerinnyt tutkimaan. WordPressin kanssa olen tullut toimeen ja saanut pääosin sivut näyttämään siltä miltä haluan. En ole käyttänyt mitään valmista pohjaa, lähinnä katsonut valmiista pohjista ideoita ja esimerkkejä. MODx:lle taitaa olla hyvin heikosti teemoja näytillä?

    WordPress ei tarjoa suoraan mahdollisuutta rajoittaa artikkelin x näkymistä vain rekisteröityneille käyttäjille. Tarjoaako MODx ominaisuuden suoraan vai onko luvassa pluginin etsiminen, kuten WordPressin kanssa?

    MODx taisi jossain versiossa sisältää työkalut kävijäseurantaan, nykyisessä versiossa tämä on karsittu pois. Se on sääli, koska se on mielestäni yksi isoimmista puutteista WordPressissa. Tilastoja on mielenkiintoista seurata, ulkopuolisia työkaluja on valtavasti, mutta ne eivät erikseen valvo rekisteröityneiden kävijöiden liikkumista sivustolla. Juuri se asia kiinnostaa minua erityisesti.

    MODx:n työkaluista löytyi "selkokieliset URLit", jotka eivät tosin ainakaan MAMPin kanssa toimi. Mahdollisesti luvassa on .htaccess-tiedoston puukotusta. Onko mahdollista saada URLit muotoon ’sivusto.com/24/07/2007/artikkeli’, kuten esimerkiksi WordPress suosittelee? Mielestäni erittäin selkeä tapa.

    Jossain oli myös maininta, että MODx kelpaisi pienen verkkokaupan tekoon, tarkoittaako tämä jotain tiettyä pluginin käyttöä? MODx taipuu taitavissa käsissä varmasti vaikka miksi, mutta tuo asia oli ihan erikseen mainittu. Siksi heräsi epäilys, että siihen on varmasti jokin "valmiiksi mietitty tapa"?

    Olen erittäin kiitollinen kaikista neuvoista ja vinkeistä. Eikä niiden tarvitse olla MODx-aiheisia, jos jokin toinen CMS sopii käyttööni selvästi paremmin. Kaikki julkaisemani artikkelit eivät ole blogikirjoituksia, joten pelkkä blog-työkalu on käyttööni turhan rajoittunut.

    Kiitos.
      • 7923
      • 4,213 Posts
      MODx ei tee juuri mitään oletuksena.. toiminnallisuutta laajennetaan plugineilla, snippeteillä ja moduuleilla. Monesti niiden käytön opetteluun kuluu aikaa, niin kuin minkä tahansa muunkin ohjelman käytössä.. Sitten useasti dokumentaatio saattaa olla hyvin minimaalista, että on hyötyä jos on hyvä arvaamaan asioita ja jaksaa testailla kaikkea smiley

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      En osaa ohjelmoida, PHP on tullut tutuksi kymmenien eri WordPress pluginien kautta. Osaan muokata valmista koodia, ainakin jotenkin. HTML, CSS ja vastaavat ovat kyllä hyvinkin tuttuja, mutta ne eivät ole ohjelmointia. Onko tässä jo riittävä syy unohtaa MODx?
      PHP osaaminen ei ole pakollista.. aika harvoin täytyy koodia mennä muokkaamaan. Esim. useimmat resurssit ei ota koodissa kantaa siihen, miten ko. palikka esitetään selaimessa. Yleensä resurssilla on omat templatet, joilla voi muokata palikan ulosannin sellaiseksi kun haluaa ja tietenkin on oletus templatet, jotka määrää mitä se oletuksena ulos pukkaa. Sitten useimmilla resursseilla on kattavat parametrit, joita muuttelemalla saa kontrolloitua toimintaa enemmän.. eli harvoin tosiaan tarvitsee koodia muutella itse (lukuun ottamatta mahdollisten bugien korjaus/selvittely).

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      Tarvitsen työkalun, jolla saan helposti kirjoitettua artikkeleita. WordPress hoitaa tämän homman lähes täydellisesti, MODx:n Dillo tarjoaa samat työkalut? Ulkoasun kannalta Dillo tosin herättää kysymyksiä. Onko esimerkiksi mahdollista saada etusivulle uusin kirjoitus näkymään kokonaan ja yhdeksän vanhempaa kirjoitusta vain esimerkiksi 100 ensimmäistä sanaa ja perässä "Lue koko artikkeli"?
      Artikkelit on vain dokumentteja MODx:ssä. Ditto on työkalu, jolla voi listata dokumentteja. Ditton ulosanti on täysin muokattavissa omien templaten avulla ja voi tehdä tuon mitä kuvailet yllä.

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      MODx on ainakin nopean kokeilun perusteella suomennettu riittävän hyvin, WordPressin kanssa suomennos laahaa perässä. Kävijäni tarvitsevat kokonaan suomenkieliset työkalut, joten MODx tuntuu ainakin siltä osin olevan toimiva vaihtoehto. Tosin esimerkiksi rekisteröinti oli englanninkielinen, suomennos puukotetaan suoraan koodiin vai onko mahdollista käyttää kielitiedostoja ettei tarvitse päivityksen jälkeen puukottaa tiedostoa uudelleen? Toinen asia mikä pisti rekisteröinnissä silmään oli vaadittavat kohdat, en tarvitse postinumeroita ja osoitteita. Nimi ja sähköpostiosoite riittää. Edessä on jälleen tiedoston puukottamista vai tarjoaako MODx tähän työkalua?
      Hyvä että on mielestäsi suomennettu riittävän hyvin.. Ei meitä ole täällä kovin montaa suomalaista, mutta parhaamme koitetaan tehdä wink Kannattaa tutustua myös tähän suomennokseen. MODx:ssä resurssien (snippetit, moduulit, pluginit) kielet ei vaihdu systeemi kielen mukaan. Useilla resursseilla on kielitiedostot ja jokin parametri / asetus missä määritetään, että millä kielellä resurssi toimii.

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      MODx ei sisällä suoraan kuvagalleria-ominaisuutta. Osaako joku mahdollisesti suositella jotain hyvää kuvagalleria-pluginia MODx:aan? Yksinkertainen on valttia, joten kommentointi ja muun turhan kytkisin mielelläni pois päältä valokuvista. Luvassa jälleen koodin puukotusta? Tarvitsen vain Kuvagalleria etusivun, jossa on lista albumeista, albumeiden alla valokuvia x määrä ja alla sivu 1,2,3. Ja tietysti myös Lightbox JS tai jokin vastaava. Onko joku yleensä tehnyt mitään tämäntapaista MODx:aan?
      Kuten jo tossa kirjotinkin, niin MODx sisältää suoraan vain muutamat tärkeimmät resurssit demoa varten. Monet on myös sitä mieltä että MODx ei saisi sisältää mitään valmiina (allekirjoittanut mukaan luettuna), mutta se on eri keskustelu se smiley Kuinka sattuikaan, niin minä olen yhden kuvagalleria snippetin tehnyt, sillä onnistuu kaikki yllä kuvailemasi jutut. Tutustu foorumiin, resurssiin, ja wikiin.. niin ja erittäin (huom!) vanha demo. Myös pari muuta kuvagalleriaa on olemassa, ja useita tapoja toteuttaa sellainen eri resursseista.. esim yksi olisi tehdä jokainen kuva omana dokumenttina ja säilyttää kuvaa TV:ssä, sitten käyttää Dittoa listaamaan galleriat (kansiot) ja kuvat (dokumentit) ja esim phpThumb PHx pluginin modifieria säätämään kuvat oikean kokoisiksi. Ja Lightboxin toteuttaminenhan olisi vain rel="lightbox" asettaminen tagiin Ditton templatessa sekä javascriptien sisällyttäminen kuvagalleria sivuja käyttävään templateen. Olen muuten integroinut muutaman näistä javascript hommeleista tekemääni kuvagalleria snippettiin.. siinä on nyt lightbox v2, slidebox, slimbox ja smoothgallery.. ja foorumilla on ohjeita kuinka lisätä muota tekemällä omat templatet.

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      MODx:n teemoja en ole pahemmin kerinnyt tutkimaan. WordPressin kanssa olen tullut toimeen ja saanut pääosin sivut näyttämään siltä miltä haluan. En ole käyttänyt mitään valmista pohjaa, lähinnä katsonut valmiista pohjista ideoita ja esimerkkejä. MODx:lle taitaa olla hyvin heikosti teemoja näytillä?
      Templateja on hyvin vähän, sillä MODx:ään ei tarvitse mitään spesiaalia templatea. Normi html koodia sisältävä template vain copy pastetaan MODx managerissa ja asetetaan MODx "tagit" paikoilleen.. resource repositoryssä on jotain sekä täällä foorumilla Templates osiossa. Toteutettuja sivuja näkee www.modx.it osotteesta ja "you and your sites" osiosta foorumilla.

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      WordPress ei tarjoa suoraan mahdollisuutta rajoittaa artikkelin x näkymistä vain rekisteröityneille käyttäjille. Tarjoaako MODx ominaisuuden suoraan vai onko luvassa pluginin etsiminen, kuten WordPressin kanssa?
      Kyllä. MODx:ssä on käyttäjät, joilla on tietty rooli (tiettyjä oikeuksia). Käyttäjiä voi laittaa käyttäjäryhmiin ja dokumentteja dokumenttiryhmiin sekä sitoa nämä toisiinsa.

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      MODx taisi jossain versiossa sisältää työkalut kävijäseurantaan, nykyisessä versiossa tämä on karsittu pois. Se on sääli, koska se on mielestäni yksi isoimmista puutteista WordPressissa. Tilastoja on mielenkiintoista seurata, ulkopuolisia työkaluja on valtavasti, mutta ne eivät erikseen valvo rekisteröityneiden kävijöiden liikkumista sivustolla. Juuri se asia kiinnostaa minua erityisesti.
      Käyttäjäseuranta oli erittäin raskasta palvelimille ja siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä.. Käyttäjäseurannan kannalta ei löydy hirveästi resurssi tarjontaa. Google analytics on suositelluin, mutta ei tosiaan seuraa eroa rekisteröityjen ja normaalien käyttäjien välillä jne..

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      MODx:n työkaluista löytyi "selkokieliset URLit", jotka eivät tosin ainakaan MAMPin kanssa toimi. Mahdollisesti luvassa on .htaccess-tiedoston puukotusta. Onko mahdollista saada URLit muotoon ’sivusto.com/24/07/2007/artikkeli’, kuten esimerkiksi WordPress suosittelee? Mielestäni erittäin selkeä tapa.
      FURLit toimii taatusti MAMPin kanssa. Jos serveri asetukset on kunnossa (eli modrewrite päällä), ei tarvitse kuin asettaa FURLit päälle MODx managerista ja vaihtaa ht.access tiedoston nimi .htaccess:ksi.. riippuen hieman serverin asetuksista, jotain muokkausta voi olla tarpeen tehdä .htaccess tiedostoon. Siellä on joka rivi kommentoitu, kannattaa lukea ongelmatilanteessa. Urlit muodostuu sen mukaan mikä on sivun paikka sivustopuussa.. eli jos haluaisit tuollaisen polun kun yllä kuvaat, niin sivu rankenteen tulisi olla:

      Juuri
      |
      |-24
      | |
      | |-07
      | |
      | |-2007
      | |
      | |- artikkeli
      |
      |-joku muu kansio / sivu
      |

      Joten tuo ei olisi kovin järkevää.. parempi olisi rakentaa muotoon sivusto.com/2007/07/24/artikkeli arkistoinnin ja käytettävyyden kannalta.

      Quote from: nafrokdam at Jul 24, 2007, 06:21 PM

      Jossain oli myös maininta, että MODx kelpaisi pienen verkkokaupan tekoon, tarkoittaako tämä jotain tiettyä pluginin käyttöä? MODx taipuu taitavissa käsissä varmasti vaikka miksi, mutta tuo asia oli ihan erikseen mainittu. Siksi heräsi epäilys, että siihen on varmasti jokin "valmiiksi mietitty tapa"?
      On siihen parikin.. Yksi snippet kombo on sellainen kun ShopX. Sitä ei ole kehitetty enää vähään aikaan, mutta käyttäjiä sillä kyllä on, jotka ovat omiin tarpeisiin tehneet jatkokehitystä ja saattaa olla jotain uutta versiota tulossakin lähiaikoina. Myös uudenlaista verkkokauppa moduulia on mietitty, mutta ei tietääkseni ole alettu tekemään vielä.. Sitten on näitä online cart palveluita joita voi käyttää.. esim foxycart on mahdollista integroida omaan sivustoon täysin ja se on turvallinen tapa toteuttaa suurempikin verkkokauppa. Sitten paypal yms googlecart nappulat on myös helppo laittaa verkkokaupan tuotteisiin (dokumentteihin) esim TV:nä.

      Jos MODx:än kanssa päädyt toimimaan, niin kannattaa varautua siihen että ei kaikki toimi aina niin kuin elokuvissa ja välillä pitää harrastaa itsekin vähän salapoliisityötä asioiden selvittämiseksi.. Ilmaista softaa kun on, niin sitä saa välillä vähä sen mukaan mitä maksaa.. Ja tosiaan, MODx on suht uusi CMS kuitenkin vielä.. ja versio numero ei ole vielä päässyt ykkösen paremmalle puollelle, joten siitäkin voi vetää johtopäätöksiä, että kuinka kypsä softa on kyseessä. Mutta MODx on toisaalta sitten erittäin helppo käyttöinen jopa aloittelijoille (omasta mielestäni) ja laajennettavissa osaavissa käsissä todella hyvin. Tulevaisuus tuo tullessaan sitten enemmän "yritysominaisuuksia", kuten rollbackit ja versiohallinnat ja työnkulut jne..


        "He can have a lollipop any time he wants to. That's what it means to be a programmer."
        • 16610
        • 634 Posts
        Doze ansiokkaasti vastasikin jo melkein kaikkeen.

        Tiivistelmänä sanoisin, että MODx ei ole etsimäsi ratkaisu (ainakaan vielä), jos haluat valmiin paketin. Jos sen sijaan haluat yksilöllisen toteutuksen, joka ei ole taas yksi samasta sivupohjasta muunnettu WordPress -blogi/sivusto, niin sitten olet löytänyt etsimäsi.

        Ajantasaisen dokumentoinnin puute saattaa alussa hieman hankaloittaa oppimista, mutta muuten MODx:n kanssa työskentely on itse asiassa erittäin helppoa. Ja kun kerran vauhtiin pääsee, niin takaisin ei ole paluuta wink MODx:n jälkeen järjestäen kaikki muut sisällönhallintajärjestelmät / sovelluskehykset ovat tuntuneet joka rajoittuneilta tai vaihtoehtoisesti liian teknisiltä.
          Mikko Lammi, Owner at Maagit
          • 20869
          • 2 Posts
          Quote from: doze at Jul 25, 2007, 12:16 AM

          Kuten jo tossa kirjotinkin, niin MODx sisältää suoraan vain muutamat tärkeimmät resurssit demoa varten. Monet on myös sitä mieltä että MODx ei saisi sisältää mitään valmiina (allekirjoittanut mukaan luettuna), mutta se on eri keskustelu se smiley

          Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja ymmärrän hyvin kantasi. Peruskäyttäjiä ajatellen olisi kuitenkin parempi, jos ytimen rinnalla kehittäjät pitäisivät joukon "virallisia" plugineja jne, jotka toimivat ilman suurempia taisteluja. Esimerkiksi WordPressille on saatavissa tuhansia plugineja, mutta niiden toimivuus saattaa olla kiinni useista tekijöistä, versio, toinen plugini, mitä tahansa.

          Kun tehokkaan työkalun (MODx) rinnalla toimitetaan joukko hyväksi havaittuja ja 100% toimivia plugineja, niin peruskäyttäjän on helpompi päästä työkaluun sisälle. Näin on tosin esimerkiksi MODx:ssa jo tehty, joka oli mukava yllätys. Tosin dokumentaatio jättää edelleen toivomisen varaa, mutta sekin asia varmasti korjaantuu harjoittelemalla. Luultavasti pitää vain ymmärtää MODx:n "mekanismi", jonka jälkeen pluginien ja muiden lisukkeiden kanssa toimiminen helpottuu suuresti.

          Quote from: doze at Jul 25, 2007, 12:16 AM

          Kuinka sattuikaan, niin minä olen yhden kuvagalleria snippetin tehnyt, sillä onnistuu kaikki yllä kuvailemasi jutut. Tutustu foorumiin, resurssiin, ja wikiin

          MaxiGallery on modxcms.comin kautta tullut tutuksi. Yritin saada sitä toimimaan MODx:n kanssa 2-3 kuukautta sitten, mutta silloin en onnistunut. Yritän pian uudelleen, toivottavasti paremmalla onnella. Illalla pikaisesti kokeilin ulkoasujen kanssa leikkimistä ja pääsin jopa hieman osittain kärryille mistä on kyse. Ilokseni huomasin MODx:n tarjoavan suoraan monia sellaisia juttuja, joita olen yrittänyt "koodata" WordPressiin jo pidemmän aikaa. Pitää vain opetella käyttämään niitä MODx:ssa.

          Quote from: doze at Jul 25, 2007, 12:16 AM

          FURLit toimii taatusti MAMPin kanssa. Jos serveri asetukset on kunnossa (eli modrewrite päällä), ei tarvitse kuin asettaa FURLit päälle MODx managerista ja vaihtaa ht.access tiedoston nimi .htaccess:ksi.. riippuen hieman serverin asetuksista, jotain muokkausta voi olla tarpeen tehdä .htaccess tiedostoon.

          Oikeassa olet, pitäisi opetella lukemaan dokumentaatio kunnolla. Nimesin tiedoston oikein (en ollut edes katsonut, että onko tiedosto edes olemassa), niin rupesi FURLit pelaamaan. Kiitos.

          Quote from: doze at Jul 25, 2007, 12:16 AM

          Jos MODx:än kanssa päädyt toimimaan, niin kannattaa varautua siihen että ei kaikki toimi aina niin kuin elokuvissa ja välillä pitää harrastaa itsekin vähän salapoliisityötä asioiden selvittämiseksi.. Ilmaista softaa kun on, niin sitä saa välillä vähä sen mukaan mitä maksaa.. Ja tosiaan, MODx on suht uusi CMS kuitenkin vielä.. ja versio numero ei ole vielä päässyt ykkösen paremmalle puollelle, joten siitäkin voi vetää johtopäätöksiä, että kuinka kypsä softa on kyseessä. Mutta MODx on toisaalta sitten erittäin helppo käyttöinen jopa aloittelijoille (omasta mielestäni) ja laajennettavissa osaavissa käsissä todella hyvin. Tulevaisuus tuo tullessaan sitten enemmän "yritysominaisuuksia", kuten rollbackit ja versiohallinnat ja työnkulut jne..

          Versiohallinta kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, vaikka tähän on tulossa myös käyttöjärjestelmän puolelta apua. OSX-käyttäjänä odotan suurella mielenkiinnolla seuraavaa versiota, jonka pitäisi tarjota järkevä varmuuskopiointi. Itse kaipaan melkein päivittäin vanhempaa versiota dokumentista x, että voisin tarkistaa miten olin jonkin asian tehnyt. Olen liian laiska opiskeleman mitään järkeviä työkaluja, Smultron riittää varsin hyvin.

          MODx vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta, pitää muutaman yö käyttää oikein ajatuksella sen kanssa. Kiitos kommenteista ja neuvoista, ihan jokaiselle.
            • 7923
            • 4,213 Posts
            Quote from: nafrokdam at Jul 25, 2007, 04:43 PM

            Quote from: doze at Jul 25, 2007, 12:16 AM

            Kuten jo tossa kirjotinkin, niin MODx sisältää suoraan vain muutamat tärkeimmät resurssit demoa varten. Monet on myös sitä mieltä että MODx ei saisi sisältää mitään valmiina (allekirjoittanut mukaan luettuna), mutta se on eri keskustelu se smiley

            Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja ymmärrän hyvin kantasi. Peruskäyttäjiä ajatellen olisi kuitenkin parempi, jos ytimen rinnalla kehittäjät pitäisivät joukon "virallisia" plugineja jne, jotka toimivat ilman suurempia taisteluja. Esimerkiksi WordPressille on saatavissa tuhansia plugineja, mutta niiden toimivuus saattaa olla kiinni useista tekijöistä, versio, toinen plugini, mitä tahansa.
            Joo, kyllä aina tulee olemaan mahdollista ladata versioita, jossa on jotain "essential" plugineja mukana.. 0.9.7 versiossa tulee uutena "transport packages" ominaisuus, joka mahdollistaa tekemään samanlaisen lataus systeemin modx:lle mitä on esim mootools javascriptin latauksessa.. että voi valita itse mitä haluaa mukaan.. ja luultavasti tulee oletus sisältöä eri tyyppisille sivustoille, esim galleria esimerkkejä, blogi esimerkkejä, lomake esimerkkejä jne.. tuo tuleva transport package mahdollistaa myös resurssien päivittämisen tulevaisuudessa suoraan managerin kautta..

            Quote from: nafrokdam at Jul 25, 2007, 04:43 PM

            Quote from: doze at Jul 25, 2007, 12:16 AM

            Jos MODx:än kanssa päädyt toimimaan, niin kannattaa varautua siihen että ei kaikki toimi aina niin kuin elokuvissa ja välillä pitää harrastaa itsekin vähän salapoliisityötä asioiden selvittämiseksi.. Ilmaista softaa kun on, niin sitä saa välillä vähä sen mukaan mitä maksaa.. Ja tosiaan, MODx on suht uusi CMS kuitenkin vielä.. ja versio numero ei ole vielä päässyt ykkösen paremmalle puollelle, joten siitäkin voi vetää johtopäätöksiä, että kuinka kypsä softa on kyseessä. Mutta MODx on toisaalta sitten erittäin helppo käyttöinen jopa aloittelijoille (omasta mielestäni) ja laajennettavissa osaavissa käsissä todella hyvin. Tulevaisuus tuo tullessaan sitten enemmän "yritysominaisuuksia", kuten rollbackit ja versiohallinnat ja työnkulut jne..

            Versiohallinta kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, vaikka tähän on tulossa myös käyttöjärjestelmän puolelta apua. OSX-käyttäjänä odotan suurella mielenkiinnolla seuraavaa versiota, jonka pitäisi tarjota järkevä varmuuskopiointi. Itse kaipaan melkein päivittäin vanhempaa versiota dokumentista x, että voisin tarkistaa miten olin jonkin asian tehnyt. Olen liian laiska opiskeleman mitään järkeviä työkaluja, Smultron riittää varsin hyvin.
            MODx:hän tallentaa dokumentit tietokantaan (ja itseasiassa tällä hetkellä kaiken, ellei itse toteuta pluginia/snippettiä siten, että se suoritetaan tiedostosta), eli siitä osx rollbackistä ei varmaan oo hirveesti hyötyä sinänsä.. sitten joskus kun saadaan se versiohallinta modx:ään valmiiksi, niin on mahdollista katsoa kaikkien modx elementtien versiohistoriaa ja verrata keskenään ja palauttaa..

            Quote from: nafrokdam at Jul 25, 2007, 04:43 PM

            MODx vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta, pitää muutaman yö käyttää oikein ajatuksella sen kanssa. Kiitos kommenteista ja neuvoista, ihan jokaiselle.
            Toivottavasti viihdyt MODx:än parissa, kysymykset on tervetulleita, hienoa että on täällä suomi foorumillakin liikennettä..


              "He can have a lollipop any time he wants to. That's what it means to be a programmer."